Mihail Bakunin (1814-76) syntyi venäläiseen aatelisperheeseen, mutta luopui perinnöllisestä asemastaan vastalauseena tsaarin sortoa vastaan ja pakeni Länsi-Eurooppaan. Karismaattisesta Bakuninista tuli nopeasti keskeinen hahmo anarkistiliikkeessä ja värikkäänä persoonana tuli tunnetuksi sen ulkopuolellakin. Väkevistä ajatuksistaan huolimatta Bakuninia vei enemmän toiminta ja kirjoja syntyi vain vähän. Jumala ja valtio on hänen teksteistään tunnetuin ja käännetyin, vaikka sekin jäi taistelujen tuoksinassa viimeistelemättä.
Jumala ja valtio on ollut anarkistien ja radikaalien perusteos sukupolvien ajan. Johdantona anarkistiseen ajatteluun, ateistisena manifestina tai Bakuninin ajatusten yhteenvetona Jumala ja valtio on edelleen mieltä avaava kokemus jopa niille, jotka eivät periaatteessa suhtaudu sen lähtökohtiin myötämielisesti.
Tuotekoodi: BAKRQWRR98